Miten paljon talon maalaus maksaa?


Tässä tekstissä avataan hieman sitä, miten talon maalauksen hinta muodostuu ja mitkä asiat siihen vaikuttavat. 

Hintaan vaikuttavia asioita on useita. 

Maalauksessa hinta kertoo usein aika paljon laadusta. Siitä miten tarkkaan maalarit tekevät työnsä sekä miten kestäviä ja laadukkaita materiaaleja käytetään. Laadukkailla materiaaleilla ja oikeilla maalausmenetelmillä saadaan huoltomaalausväli kasvatettua huomattavasti pidemmäksi ja pidemmässä juoksussa huolto tulee paljon halvemmaksi. 

Maalaus on yksinkertaista hommaa, mutta siinäkin on monia kikkoja, jotka vaikuttavat maalauksen laatuun ja maalausjälkeen. Joita ei tule itse välttämättä ajatelleeksi. 

Talon huoltoon kuuluu tietysti muutakin kuin huoltomaalaus. Esimerkiksi säännöllinen roskien ja lian poisto maalipinnoilta. Mutta ei siitä sen enempää tässä tekstissä. Näistäkin voit toki kysyä meiltä lisää, mikäli joku asia talosi kunnossa tai huollossa askarruttaa. Tai mikäli haluaisit päästä tästä taakasta eroon ja antaa meidän huoltaa talosi puolestasi.

Yhteystietomme


Edellä mainittujen asioiden lisäksi hintaan vaikuttavat käytännössä ne asiat, jotka vaikuttavat urakan kestoon ja vaikeuteen.  


Tässä lista niistä: 

-Maalattavan kohteen korkeus ja maalattavan pinta-alan määrä määrittävät käytännössä minkälaisilla telineillä työn saa tehtyä vai tarvitaanko avuksi nostin ja miten paljon maalia kuluu. 

-Maalattavan kohteen rajausten ja eri värien määrä. Rajaaminen on erittäin tarkka ja hidas työvaihe, joten tehostevärillä maalattavien nurkkalautojen, ikkunan puitteiden ja erilaisten koristelistojen määrä vaikuttaa hintaan. 

-Pohjatöiden tarve on iso vaikuttava tekijä maalauksen hintaan. Ne ovat oikeastaan tärkein osa maalin pysymisen kannalta. On aivan eri asia maalata hyväkuntoinen säännöllisesti huollettu kuin kymmeniä vuosia rapistunut ja vaurioitunut julkisivu. Tai katto. Huolla siis talosi säännöllisesti niin se myös kestää oikeasti pitkään eikä lahoa käsiin. 

-Huoltomaalataanko kohde samalla värillä kuin se oli vai vaihtuuko väri. Värin vaihtuessa kohde joudutaan maalaamaan kahteen kertaan, jotta saadaan peittävä jälki aikaan oikean paksuisilla maalikerroksilla. Uudiskohteessa maalattavien kerrosten määrä riippuu rakennuksessa käytetyn puutavaran maalauskäsittelyistä.  

-Kohteen ympäristön maasto voi hankaloittaa maalausta paljokin ja näin ollen lisätä maalausurakan hintaa. Jos kohteen ympärillä on vaikea liikkua tai kasata telineitä kunnolla voi urakka hidastua paljonkin. Joissain tapauksissa tarvitaan nostinta avuksi maalaukseen. 


Jos joku talon huollossa tai maalauksessa mietityttää, älä epäröi pyytää meiltä apua.

Ja jos epäilet, että kotisi kaipaisi huoltoa tai kunnon tarkistusta, ota ihmeessä yhteyttä. Osaamme varmasti neuvoa. 

Molemmat voit tehdä yhteydenottolomakkeella, johon pääset alla olevasta linkistä klikkaamalla. Tai soittamalla vaikkapa Miskalle numeroon 040 025 1534.

Yhteydenottolomake






 
Posti
Puhelu
Instagram